venhe.jpg

Pysähtynyt perämoottori

Huihai hermot meni,huihai hermot meni taikka kiukustuin siitä,kun alestaja ja lannestaja oli lähestynyt vennamon postin kautta ja pistänyt pienet aktiivimallin leikkurit,vaikka olin yrittänyt kuluneen kvartaalin aikana torjua sitä JA esimerkiksi pelletyövalmentaja!!!! Mä en saanut valita päiviä milloin hän haluaa tavata minut,se vaan ilmoitti tulevansa ja piti minua kotivankina koko kesän.Ei se mitään,tein virheen ja minua rangaistiin.Oma vika,olin väärällä tavalla aktiivinen! Hyvää Joulua vain itselleni, mutt ei se yks kolmekymppinen minua vielä hautaan kaada,mut pettymys,en osannut hoitaa asioitani ja rangaistuksen paikka! Pellevalmennuksesta hyväksyttiin vain 3 päivää,vaikka olisi pitänyt olla 5 SAMALLA KVARTAALILLA.Oikeastaan olenkin harjoittanut väärää aktiivisuutta tai no,mikä on väärää aktiivisuutta? Sillä aikaa kun olen odottanut työvalmentajan puhelua, olen piirrellyt,mistä kiitos alestajalle ja lannestajalle.Tavoitteet ja todellisuus ei kohdannut ja päätin, etten pilkkaa alestajaa ja lannestajaa enää edes nimeltä,jatkossa.Hyvähän tuo on,että saatiin ratkaistua tämäkin haaste näinkin hyvin, sillä aktiivimalli ehkä voidaan perua,mahdollisimman nopeasti,jos talous kasvaa,koska on työvoimahulapaloo ja REKRYTOINTIVAIKEUKSIA.Keväällä ol etuuskuntavaalit ja kaikki ovat edelleen tyytymättömiä, höh.hö-höö! Naurattaa vissiin ja ASIAAN:

----

Eilen ja tänään useita kuvia.Kauhistuttaa lukiessani kuvakirjoja,esimerKIKSI vaikka nää "Opi piirtämään"- kirjat.Niissä esitellään ensin välineet ja kuvaesimerkit ovat jo alussa sellaisia,etten niihin ikinä pysty.Jotainhan niistä aina mukaan tarttuvi(kuin pyyhekumi),hitsit, oon soft pastelleilla tehnyt aina jotakin väärin,voi minua kurjaa raukkapartaa,no onneks eilen tuonkin lukaisin!

Huomasin puljun seinältä veikeän näyttelyilmoituksen yhdeltä gimmalta.Avajaisiin en mene(Sen mies ja laps ovat paikalla tod.näk.) Minua se ei haittaa,mut jos "muita haittaa" :) Kyselin harrastepaikan siistijältä yhestä toisesta naisesta ja hän vain pyöritteli silmiään kuin huuhkaja ikään,"ei tietoa",VAIKKA OLI! (taikka sit ei ollu) .Oon menettänyt aktiivimallin myötä,harminpaikka ko valuutta pääs loppumaan , ainakin kolme fania.Loput pitävät minua pyöräilevänä tyhjäntoimittajana mikä on enemmän kuin nolla,mutta vähemmän kuin 1! Ehkä 0,5. Kiva tietty olla jotakin,mut itekin haluaisin enemmän.

penkki.jpg

Täytyy voira haravoira

aamulypsy.jpg

Aktiivimallittaren evakkomatka(emakkomatka)

Eiesittävämpi kuin nää muut kuvat.Oisin ollut mukavampi,jos olisin tiennyt hänestä enemmän,tosta lehemäntaluttajasta.Vitsit,olinpa tyhymä,mut hän kertoi vain mielikuvitusmaailmastaan, en voinut olla muunlainen,sit olinki ihan hämmästynyt.S:ssa on liuta valesinkkuja ,mut todellisia sinkuloit on tosivähän ja heistä kilpaillaan,en vaan älyy miks ihmeessä? Valesinkut pystyvät parisuhteeseen,originaalit ja aidot ei,sikshä he sinkkuja ovatkin,mieluummin pieniä lapsiakin,JOS saa valitseta.Yks kuva joka merkkaa mulle itelle,aattelin sentäs aihetta ;)

Kuva on hyvä ja asiallinen,jos se näyttää siltä! Kakspiippuinen haulikko: Paljon hurraata saavia roskakuvia.Omalle seinälle ei taas viitsi "taidetta" laittaa,koseon liian vaikiaa,eikä avaudu,varsinkaan mahdollisille vieraille,vaan "siistiä ja kivaa" esillä.Se siitä SISUSTAMISESTA SITTEN.Parempiosaisten mielestä Lintelissä saan kayvä ja omistaa mielikuvituskoteläimen.

Hieman sekavin tuntehin viikonloppuun,viikoss ol hyvää ja ne,joita ei enää pilkata edes nimeltä.Kaapunti kieltäytyi työllistämästä, joten loppuvuos lommoo! -Ei sentäs uhannut kehitysvammakeskustelulla,kiitos siitäkin! Hui-hai,raparaitista viikonloppuva!